perjantai 29. toukokuuta 2015

Dermosil Karbamidipuikko

Mä tein alkuvuodesta (helmikuussa?) elämäni ensimmäisen tilauksen Dermosilin Dermoshopiin. Monille merkin tuotteet ovat tuttuja jo jostakin jurakaudelta, mutta meikäläisellepä ei. Muistan nähneeni niitä joskus jollakin kavereilla, sen lisäksi on kokemusta parista näytepakkauksesta. :D Olen onnistunut välttymään Dermosililta. Muistan muuten kerran kylässä wc:ssä ihastelleeni käsisaippuaa, joka oli kartion mallisessa, alhaalta puristettavassa pullossa (tästä on n. 7-8 vuotta). Mulle selvisi vasta ihan tässä tyyliin viime vuoden aikana, että saippua oli Dermosilin Designs-sarjan saippua. :D Minä ja äitini hankitaan vissiin niin paljon kosmetiikkoja ystävämyynneistä, aleista ja ulkomailta, että on nämä kotimaan tilausmarkkinat vaan mennyt ohi.

Noh, mutta enää en ole Dermo-neitsyt, vaan tilauksia on tullut kevään aikana tehtyä jo toinenkin... Kolmattakin oon saattanut jo harkita.... Yksi ensimmäisen satsin tilatuista tuotteista oli jaloille tarkoitettu Karbamidipuikko, koska kaikki uusi ja erilainenhan tietysti kiinnostaa. Jokin ääni mielessäni kuitenkin huusi, että tuskinpa tuo toimii.


Kyseessä on täsmähoito jaloille ja kuiviin ja halkeilleisiin kantapäihin puikkomuodossa.
Tässä tuotteen kuvaus suoraan Dermoshopin nettisivulta:

"Runsaasti karbamidia sisältävässä tuotteessa on myös ihoa suojaavaa ja rauhoittavaa allantoiinia sekä ihoa hoitavaa panthenolia. Tuote on tarkoitettu kuivien ja halkeilleiden kantapäiden täsmähoitoon. Sitä voi käyttää myös ennaltaehkäisevästi estämään kuivien ihoalueiden ja halkeamien syntymistä. Tuotetta voi käyttää myös esimerkiksi kyynärpäiden ihon hoitamiseen. Tuotetta ei pidä käyttää ihoalueelle, jossa on haavoja."

Oikeasti puikko on kuperan mallinen, omani on vaan kulunut hassusti tuosta keskeltä.

Kyllä täytyy sanoa, että tämä muuten toimii. Tämä on näin vaatimattomasti sanottuna suorastaan taivaan lahja!! Kun tätä sivelee jalkoihin päivittäin, muutaman päivän päästä on todella pehmeät jalat, ei kuivuutta eikä kovettumaa (ainakaan jos kovettumat ei ole päässeet pahaksi). Mulla oli tämän käytöstä vähän taukoa ja kun pari päivää sitten laitoin tätä tosi kuiviin jalkapohjiini, niin auttoi jo ihan ensimmäiselläkin kerralla. Kovettumat ei lähde ekasta käyttökerrasta, mutta iho oikeasti pehmeni ja kosteutui, eikä kuivuuskaan päässyt yllättämään heti uudestaan.


Sukat voi laittaa jalkaan heti levityksen jälkeen, eikä kädet tahriinnu tätä levittäessä, kätevää!

Itse sivelen puikkoa kantapäihin, päkiöihin, jalkapohjien pitkille reunoille ja isovarpaan reunaan (jossa minulla on "kroonista" sarveistumaa). En laita tätä keskelle jalkapohjaa, kuten esim. jalkavoidetta. Tuo kyynärpäihin sively on myös erinomainen idea, sekä itse laittaisin tätä talvella myös polviin. Minä en korvaisi tällä puikolla säännöllistä jalkavoiteen käyttöä, mutta tämä on erinomainen apu, jos jalat ovat olleet kovilla tai voitelu on hetkeksi unohtunut ja jalat rutisevat kuivuuttaan (tällöin suosittelen myös kuorintaa!). Olen käyttänyt tätä kevyesti myös jalkavoiteen lisänä.


Puikon inci on lyhyt ja ytimekäs ja ennen kaikkea tehokas. Suurin osa aineista onkin pehmittäviä ja hoitavia aineita. Puikon koostumus on vähän vaseliinimainen, niinkuin oikeastaan kaikki nämä puikkomalliset hoitotuotteet, mutta mitään vaseliiniahan tämä ei ole. :D Koostumus tulleekin pitkälti tuosta steariinihaposta.

Tuotteella on hintaa 6 e ja ainakin minä ostan uuden puikon, kun tämä loppuu! :)

torstai 28. toukokuuta 2015

Elossa vielä! :D

Moikka moi!

Elossa ollaan... Muistaakohan kukaan mua vielä? ;) Blogitauko on venähtänyt viime elokuulta tähän hetkeen asti. Mulla on ollut viime syksystä lähtien ihan järkyttävä blogiähky, nyt on vähän alkanut helpottaa. Omaa blogia en ole mitenkään vaan ehtinyt / jaksanut päivittää tai sitten ei vaan ole huvittanut, mikä nyt sitten ikinä syynä... Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä vaikeampi on ollut palata. Jossain vaiheessa meinasin heittää tämän blogin menemään, mutta ei kai tämä mun velvollisuus kuitenkaan ole, kai mä saan välillä kirjotella jos haluan. ;) Lukekoon joku jos kiinnostaa, ketään en kuitenkaan pakota. :D En ole myöskään juuri edes vilkaissut muiden blogeihin, ei ole kyse siitä ettei kiinnostaisi! Joku lukko on vaan ollut mulla pitkään päällä, sekä näissä blogijutuissa, että jopa oman kosmetiikan käytön suhteen. Hieman myös henkilökohtaisessa elämässäni, mutta näitä asioita en avaa sen enempää. Jopa syksyllä uusimallani, hitaalla läppärillä, on ollut negatiivinen vaikutus blogin kirjoittamiseen!


Sanotaan, että kun harrastuksesta tulee ammatti ja työtä, mielenkiinto laskee. Noh, tässäkin saattaa olla perää. Valmistuin tammikuussa kosmetologiksi ja syksy meni koulussa haikeissa spa-tunnelmissa sekä liiketoimintasuunnitelmaa pähkäillessä, tulevia työaikeita stressatessa sekä tukuissa juostessa. ;) Vielä en kuitenkaan ole alan hommissa, vaikka tottakai vilkuilen työmahdollisuuksia toisella silmällä. Olen töissä vanhassa työpaikassani, nyt valmistumisen jälkeen palasin vakituiseksi yötyöläiseksi. Vaikka olin jo vuosia tehnyt yötyötä, siihen takaisin palaaminen kahden vuoden tauon jälkeen on myös vaatinut vähän totuttelua. Myönnän tämän, vaikka luonteeltani olenkin yöihminen.


Yksi asia myös, joka on jarruttanut blogin kirjoittelua, on se, että käytän kosmetiikkavarastojani nykyään niin viiveellä uutuuksista. Mulla on isot varastot purkkeja, mutta yritän käyttää tuotteita vanhimmasta alkaen ja tämähän tietysti aiheuttaa sen, että tuotteet ehtii uudistua ja poistua markkinoiltakin ennen kuin mä niistä ehdin kirjotella. :D Ärsyttävää, mutta tiedän, etten ole yksin. ;) Ajattelin kuitenkin herättää blogia henkiin kirjoittamalla välillä "uudemmista" tuotteista, välillä niistä vanhemmista. Olen myös tilastoinut ja kuvannutkin loppuun kulutettuja tuotteita tämän blogitaukoni ajan, joten ajattelin ne tännekin vielä päräyttää. :D Jos ei koonnit kiinnosta, ne voi toki skipata. ;) Koonneissa on kuitenkin omia arviointejani ja mielipiteitä tuotteista, joten sen takia ajattelin ne julkaista, vaikka tuotteet ovatkin loppuneet jo ajat sitten. Mielipiteet ei muutu (noh, yleensä, olen kuitenkin nainen....).

Tervetuloa takaisin ja kommentteja saa edelleen kirjoitella! <3

Huomenna tulee arvio Dermosilin Karbamidipuikosta jaloille! :)