keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kaneli-appelsiinia à la Avon


Sain eilen loppumaan yhden Avonin Foot Works kaneli-appelsiini -tuoksuisen jalkavoiteen. Aloitin tuotteen käytön joskus vähän ennen joulua, fiilistellen tuota tuoksua ja joulun odotusta. Nyt sain viimeinkin käytettyä tuotteen loppuun, koska keväthän alkaa jo (toivottavasti) pian kolkutella ovelle, enkä nyt välttämättä jaksaisi enää oikein joulun tuoksua. :)


 Kyseessä oli elämäni toinen Avonin tuote, jonka ostin viime syksynä joiltakin messuilta, joko kauneus- tai outlet-sellaisilta. (Ensimmäinen tuote oli joku kasvoseerumiampulli-hässäkkä, jonka sain myös kauneusmessuilta kun rekisteröidyin heidän käyttäjäksi, "konsulentiksi".)

Tuoksu oli kyllä aivan ihana, ja nimenomaan joulun odotuksen sopiva. :) Se olikin sitten tämän voiteen paras puoli. :/ Kun voidetta laittoi, se muuttui jotenkin vähän öljymäiseksi iholla. Tämän takia se tuntui liian kevyeltä. Ei saanut esim. kantapäitä pehmeiksi, ainakaan heti. Mun mielestä jalkavoiteen kuuluu olla paksua ja täyteläistä, en vaan tykkää semmoisesta lirusta, joka imeytyy sekunnissa, mutta jalat tuntuu ihan yhtä karheilta kuin ennenkin. Raikastava jalkavoide saa sitten olla kevyttäkin, mutta tärkein kriteeri on silti kuitenkin se kosteutus, ja tuotteesta ja rasvaamisen ajankohdasta riippuen virkistäminen. 


Tämä Avonin yksilö ei siis ollut mikään virkistävä voide, ihan vain peruskosteuttavaksi tarkoitettu. En tosiaan tykännyt öljyn tunteesta jaloissa, enkä käsissä, jonne sitä myös tietysti tarttui. Sukkia ei ollut mukava laittaa jalkaan pitkänkään kuivattelun jälkeen. Pelkäsin jotenkin, että se öljyisyys tarttuu sukkiin ja lattiaankin.... No, huoli oli sen kohdalla turha.

No se kosteutus sitten... Heti voiteen levittämisen jälkeen en huomannut kyllä mitään eroa. Mutta, huomasin kyllä jalkojen hieman pehmenneen, jos olin käyttänyt tuotetta monena peräkkäisenä päivänä. Yleensä rasvaan jalkoja muutaman kerran viikossa, kun kiiresuihkujen jälkeen en sitä kerkeä tekemään. Tokihan pitäisi rasvata joka päivä ja yleensäkin säännöllisesti, jotta tulokset olisivat parhaat mahdolliset, mutta toivoisin voiteelta silti vähän enemmän, ja sitä välitöntä pehmentävää tunnetta. 


Eipä tuo incikään ehkä paras mahdollinen ole. Veden jälkeen heti seuraavaksi mineraaliöljy, vaseliini
 ja Cetearyl Alcohol, myöhemmin silikonia. Ei ihme, että voide ikäänkuin jää iholle eikä kosteuta tarpeeksi!


Pitää nyt ehkä kuitenkin vielä mainita, että vajaa pari kuukautta sitten aloitetussa kosmetologiopinnoissa me ollaan tehty tässä jonkin verran toisillemme jalkahoitoja, ehkä tälläkin on jotain pienehköä osuutta pehmenneisiin jalkoihin.... ;D En kuitenkaan luultavasti ostaisi tätä kyseisen merkkistä jalkavoidetta enää uudestaan, vaikka jotkut muut Avonin tuotteet kyllä kiinnostaisivatkin. :)

6 kommenttia:

  1. Hyvä tietää Avonista, ettei tehot riitä kosteuttamaan. Aina silloin tällöin kuolaan, että pitäisiköhän tilata sieltä jotain, mutta toistaiseksi olen vielä pitänyt jäät hatussa ja taitaa ilmeisesti olla ihan viisasta :)

    VastaaPoista
  2. Joo, on ihan viisasta. :) En tiedä sitten, onko kaikki Avonin jalkavoiteet Foot Works -merkkisiä, mutta parempi valita joku toinen voide. Esimerkiksi Boreasin jalkavoiteesta tykkään. :)

    VastaaPoista
  3. Avonin Foot Works-voiteet ovat hyviä, mutta nämä sarjan ns.kausivoiteet joihin tämä appelsiinivoidekin kuuluu ovat aivan kamalia :( Tuoksut niissä on parasta, mutta muuten niillä voi viskoa vesilintua.

    Itse tykkään kantapäitä pehmittävästä Foot Worksin voiteesta, se oikeasti kosteuttaa, toisin kuin tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, niitäkin on siis erilaisia? Että kunnon rasvaa ja sitten jotain kausilitkua johon ei ilmeisesti tarvii panostaa yhtään. :D Hyvä todellakin tietää tämäkin, ettei tuomitse kerralla koko perhettä. :)

      Poista
  4. Juu, FW on iso sarja josta löytyy vaikka kuinka näitä voiteita ja muitakin jalkojenhoitojuttuja :)

    http://www.avon.fi/PRSuite/eBrochure.page?index=1&cmpgnYrNr=201304
    Sivut 172-175 sisältävät kaikki FW-tuotteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. :) Mä olen rekisteröitynyt Avonin "konsultiksi", mutten ole koskaan sieltä mitään tilannut. :)

      Poista

Kaikkea saa kommentoida. Kiitos! :)