maanantai 4. maaliskuuta 2013

Voihan ekosertifikaatti sentään!


 Tilailin vähän aikaa sitten Yves Rocherilta kaikennäköisiä herkullisia tuotteita, mm. pari pikku tuoksua, kasvonaamiota ja kynsilakkaa. Laitoin tilaukseen mukaan pienen, 15 ml kasvovoiteen mielenkiinnosta. Kyseessä on Culture Bio -linjan Awakening Cream eli suomeksi ihan vain päivävoide. Tämä Culture Bio -linja on siis Yves Rocherin oma ekosertifioitu linja. Olin ihan into piukeena, kun parilla eurolla sai omakseen tuon voiteen kokeiluversion. Olen näitä kaihoten katsellut jo muutaman kerran, mun mielestä pakkaukset ovat todella raikkaita ja kauniita, enkä olisi voinut ajatella tällaisesta uudehkosta sarjasta mitään pahaa. Ja lisäksi maailma pelastuisi ja sitä rataa.


Mutta voihan kökkö ja ekosertifikaatti sentään.... Tää tuote oli mulla valitettavasti aivan susi. :( Kun avasin tuubin ekaa kertaa, huomasin, että suun ympärille ja korkkiin oli vähän valunut voidetta. Kun otin tuotetta sormelle, huomasin miten lirua koostumus on (niin kai aina näissä luonnonkosmetiikan voiteissa?). Tuoksu oli mun mielestä ihan ensiksi voimakkaan laventelinen, mutta melkein samantien se vaihtuikin nenässäni sellaiseen vanhentuneeseen yrttiseen tuoksuun, vieläpä voimakkaaseen sellaiseen. Jipii!


Kasvojeni iho on normaali, talvisin pintakuiva. Kun levitin tuotetta kasvoille, jäi se hetkeksi pyörimään valkoisena ihon pinnalle. Mulle ei ole käynyt muistaakseni koskaan näin kasvovoiteen kanssa! Vartalotuotteiden kanssa puuha on valitettavankin tuttua. Hyvin pian levityksen jälkeen voide alkoikin jo kuoriutua iholtani pois, vaikken sitä todellakaan edes laittanut paljoa. Lopuksi tulee se "paras" osuus... Voide jäi siis iholle, siihen mihin sen länttäsin, hyvin kuivattavasti. Tiedättekö sen tunteen? En osaa sitä kuvailla, mutta voide ikäänkuin sitten jämähti, EI niinkuin ei-kosteuttaen, vaan ihan kirjaimellisesti kuivattavan tuntuisesti. Tuntuu, kuin iholla olisi ohut, kuiva kalvo. Ja voi että inhoan sitä tunnetta! Aikaisemmin minulla on tehnyt saman tunteen mm. Lumenen Retinol-yövoide. Ja sellainen tunne tulee myös vanhentuneesta kasvovoiteesta (jep jep, kokemusta löytyy....), ja tätä mielikuvaa ei luonnollisestikaan vähennä tuo vanhentuneen tuotteen tuoksu. Joitain hetkiä myöhemmin huomasin iholla muutaman punaisen, vaalean läntin. Tuli heti mieleen yläasteajat, jolloin sain Yves Rocherin kasvovoiteista nokkosrokkoa. Muutama tunti myöhemmin iho tuntui hieman kosteutetummalta, mutta voide ei siltikään ollut imeytynyt ihoon.


Inci-lista näyttää sinänsä kivan herkulliselta, mutta ehkä silti vähän pitkähköltä ollakseen ekosertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Tuottessa on luonnollisia öljyjä, kosteuttavia aineita, mutta myös valitettavasti alkoholeja. Ihan lopussa on kuin onkin myös laventeliöljyä, mistä se ensimmäinen tuoksuassosiaatio sitten johtuneekin. Mitään erityisen virkistävää tai herättävää tässä ei nyt mun mielestä ainakaan ole, vaikka nimi on awakening cream. Ei incin, eikä varsinkaan tuoksunsa puolesta. Ja tosiaan, vanhaksi tämä ei kyllä ole oikeasti mennyt.


Mulla oli hirveän suuret odotukset tästä voiteesta, mutta valitettavasti tipuin nyt 3. kerroksen parvekkeelta otsa edellä maahan. Olisin ihan oikeasti halunnut tykätä tuotteesta!! Mutta minkäs sille mahtaa, kun ei sovi niin ei sovi. :(


10 kommenttia:

  1. No voi kökkö, mulla taitaa olla tuo voide (vieläpä normikokoisena) odottamassa käyttövuoroaan... Saas nähä miten se käyttäytyy mulla =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että käyttäytyis vähän paremmin. :) Mutta varoitan kyllä siitä tuoksusta... :)

      Poista
  2. Älä pety luonnonkosmetiikan voiteisiin tämän perusteella, ne eivät todellakaan yleensä ole noin huonoja enää nykyään! :) Koostumus kuulostaa vähän sellaiselta, mitä olivat aika yleisesti vielä viitisen vuotta sitten. Tuotekehitystä on tapahtunut sen jälkeen aivan mielettömästi, nykyäön mun mielestä keskumäärin koostumus on luonnonkosmetiikasss ja tavallisessa ihan samanlainen :)

    Mietin, että ehkä punaiset läikät voisivat johtua tuosta hamameliksesta joka on incissa tosi alussa, se ärsyttää aika monien ihoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en pety luonnonkosmetiikkaan tämän perusteella. :) Mielelläni kokeilisin paljon muutakin sillä saralla, ja ne mitä olen tähän mennessä kokeillut, on olleet pääsääntöisesti positiivisia kokemuksia. :) Ehkä Yves Rocher laahaa tuotekehittelyssä tosiaan vähän jäljessä...

      Kiitos infosta, en tiennyt, että hamamelis ärsyttää monien ihoa. Se selittäisi aika paljon. Sitähän on monissa Yves Rocherin tuotteissa, ja kasvotuotteet ovat useinkin ärsyttäneet mun ihoa. Ihoni on kuitenkin aika herkkä, vaikka ei varsinaisesti ole herkistynytkään millekään aineelle. :)

      Poista
  3. Tuon edesmenneen Bio-sarjan puhdistusmaito on kanssa aivan järkyttävää ja väkevää. Postaan siitä, kunhan saan käytettyä tyhjäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin jotenkin uskoa, että se on järkyttävää...! Onko tuo sarja tosiaan edesmennyt? Se ei kauaa sitten kannattanut. :)

      Poista
  4. Ainakin ostin tuon putsarin sieltä löytötori-osiosta Yvesin sivuilta enkä ole sen koommin (viime syksyn jälkeen siis) sitä enää nähnyt sielläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä välttämättä monet sitten jää kaipaamaan... Harmi etteivät panostaneet sarjaan enempää!

      Poista
  5. Itse harkitsin tilaavani kanssa ton, mutta onneksi päädyin siihen toiseen luonnonkosmetiikka-linjan päivävoiteeseen luettuani tosta ei niin hyviä arvosteluja. Toivottavasti se mun voide nyt olisi hyvä, haluaisin meinaan tosi paljon tykätä siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan otit sen toisen voiteen, toivotaan että se on hyvä. :) Mä oisin tästäkin halunnut tykätä tosi paljon, harmi että odotukset oli liian korkealla ja sitten tuli syöksyttyä pilvilinnoista maahan. Eiköhän niitä muita, parempia luonnonkosmetiikkavoiteita tule vielä eteen. :)

      Poista

Kaikkea saa kommentoida. Kiitos! :)